Herkku homoseksuaaliseen kalu seksi shop

Kierteen en usko katkeavan vielä lähivuosina, sillä niin painavana asenne istuu vielä omalla sukupolvellanikin. Totuus rivien välissä on, että juuri Venäjän pelossa armeijaa tunnutaan ylläpitävän. Nämä kirjoittamttoman totuuden kannattajat eviät tosin suostu näkemään, tai ainakaan myöntämään, päivänselvää asiaa: Ehkä armeijan ylläpitö kuitenkin luo illuusion niin perusturvallisuudesta kuin puolustuskyvystäkin.

Ammattiarmeijamuotoisena puolustusvoimien tehokkuus lisääntyisi. Laiskat hipit velttoilisivat jossain muualla ja aidot soturit voisivat näyttää todelliset kyntensä. Nykykäytännöllä elämänjanoinen pasifistinuori useimmiten tekeytyy mielenterveysongelmaiseksi linnareissun tai siviilipalveluksen pelossa. Tärkeää olisikin selvittää, miten nämä teeskennellyt masennustapaukset vaikuttavat terveystilastoissa.

Tulokset saattaisivat olla hyvinkin mielenkiintoisia. Tunnettuihin vapautuksen saaneisiin suomalaisiin kuuluu muusikko Ismo Alanko. Alanko on säännöllisesti herätellyt keskustelua asevelvollisuuden tarpeellisuudesta oman tuotantonsa kautta. Kuinka sairas voikaan lainsäädäntö olla, jos haluttomuudesta tappaa joutuu pahimmillaan vankilaan tai lievimmilläänkin joutuu turvautumaan mielenvikaisuuteen. Tokihan itsekin katselisin mieluummin aistiharhaelefantteja kuin ryömisin metsässä loppusotaharjoituksissa.

Omassa kutsuntalääkärintarkastuksessani sain kuulla, että "kaikkia ei todellakaan tarvita palvelukseen" ja että vapautuksen kyllä saa. Miksi tätä ilmeisen epävirallista käytäntöä ei voida ottaa käyttöön julkisestikin? Paljon puhuttua maailmalle välittyvää Suomi-kuvaa olisi Ruotsin mallia noudattamalla helppo parantaa. Mielenterveysongelmaiset sotahullut ovat taatusti maailmalla vähemmän haluttuja kuin sivistyneet, aikaansa edelläolevat ruotsalaiset.

Ulkomailla reaktiot vaihtelevat epäuskoisesta huvittuneisuudesta suoranaiseen järkytykseen, kun Suomen yleinen asevelvollisuus tulee puheeksi. Se, mikä Suomessa on ylpeyden aihe, katsotaan todellisissa sivistysvaltioissa pelottavaksi militaristikiihkoiluksi. Kuulemani mukaan töitä ulkomailta hakiessa ei pääsääntöisesti ole eduksi mainita asevelvollisuudesta mitään.

Kieltämttä asevelvollisuudella ja sen myötä kutsunnoilla voi olla kansanterveydellistä merkitystä. Kutsunnat ovat viimeinen tilaisuus tavoittaa koko täysi-ikäistyvä ikäluokka. Yleinen asevelvollisuus saattaa parhaimmillaan ohjata muuten eksyksissä harhailevan nuoren miehen ruotuun ja estää syrjäytymisen.

Pahimmillaan samainen nuori voi päättää päivänsä kasarmille oman käden kautta. Näissä pohjattoman surullisissa tapauksissa, joita kaikessa hiljaisuudessa tapahtuu, on valoisakin puolensa: Ammattiarmeijan kohdalla ongelmien seulonta olisi varmasti tiukempaa, ja ikävät kohtalot olisi mahdollista välttää.

Ammattiarmeija tuskin olisi lopullinen ratkaisu mihinkään. Suuntana se on kuitenkin oikea ja lupaavasti lähempänä puolustusvoimien täydellistä lakkauttamista. Vaikka vankkumattoman isänmaallisuuden tunne itseltäni puuttuukin, olisi asevelvollisuuden täydellinen lakkauttaminen teko, josta voisin aidosti olla ylpeä. Tuona lakkauttamisen päivänä voisin nostaa Suomen lipun salkoon ja olla sitä, mitä minulta on jo vuosia odotettu: Välillä on hyvä syödä kakkua Lauantaina se vihdoin tapahtui, pääsin testaamaan Gaggui kaffelan!

Paikka ilmestyi tänne Turkuun  vähän yllättäen: Gaggui näytti ulospäinkin ihanalta. Ohi kulkiessani olen tietysti kurkistellut sisään: Sisustuksessa on käytetty paikallista designia: Toiveikkaana odotan edelleen, että se jonain päivänä ilmestyy myös omalle seinälleni.

Tekstiileissä taas näkyy niin ikään ihania Saanaa ja Ollia. Ainoaa ihmetystä herätti paikan nimi. Gaggui ei nimenä herätä mielikuvaa yhtään sellaisesta paikasta kuin mitä se on. Vaan eipä nimi kahvilaa pahenna, eikä kahvila varsinkaan nimeä. Ei siis huolta, reippaasti kakulle!

Lauantaina lähdimme Killen kanssa päiväkävelylle, jonka pääasiallinen tarkoitus oli saada kakkua. Ajankohtamme puolen päivän jälkeen olikin erinomainen: Muutamaa tuntia myöhemmin saapunut ystäväni taas koki karvaan pettymyksen: Itse kuitenkin saimme kakkua. En huomannut panna merkille mitä kakkuja söimme, mutta valtavan hyviä ne olivat.

Monesti kakkujen kanssa sorruttaan yltäkylläiseen makeuden kanssa läträämiseen. Se toimii joskus, mutta ainakin itseäni miellyttävät enemmän luonnollisen ja raikkaan makuiset kakut. Juuri sellaisia olivat maistetut kakkupalat Gagguin valikoimasta. Tyytyväinen olin myös palveluun.

Kakkupaloja leikkaisin itse inan verran isommiksi, muutoin kaikki on Gagguissa erittäin hyvin kohdallaan. Gaggui sijaitsee osoitteessa Humalistonkatu 15, ja on auki tiistaista sunnuntaihin. Turussa on kai parhaillaan hiihtoloma. Parempaa hiihtosäätä ei voisi toivoa, mutta luiston kanssa on kuulemma monella hiihtäjällä ollut vaikeuksia.

Tänään on kaikin puolin superhyvä sunnuntai. Venyä vanuttiin sängyssä ikuisuus hihittelemässä, lueskelemassa ja ihan nukkumassakin. Kun vihdoin vaivauduttiin nousemaan, tuntui hyvältä lähteä vähän ulkoilmaan. Kahden illan juhlahumun jälkeen rauhallinen mutta määrätietoinen kävelylenkki teki hyvää. Jokirantaan ehdittyämme alkoi paistaa aurinko. Nurmet vihersi ja sorsat polskivat kaislikoissa. En muista milloin viimeksi olisin istunut helmikuussa jokirannassa miettimässä, että mitä tänään syötäisiin ja että ihan hyvin vois hakee kotoa viinipullon ja tulla takas tänne istuun.

Keskellä pimeintä ja kylmintä talvea. Kaupan kautta tultiin kotiin, väsättiin herkulliset sunnuntailounassalaatit. Avokadoa, mozzarellaa, päärynää, herkkua. Sitä jo mainittua viiniäkin sai. Sunnuntailounaalle se jotenkin sopii, varsinkin jos pullo on edellisenä iltana jäänyt avaamatta. Kummasti sitä jo pienellä kesänmerkillä tuntee tulevansa jälleen eläväksi ja ehjäksi. Auringon lämpö jää jännästi kutittelemaan rintakehään.

Toivon kovasti, että kyse on todellakin uudelleen alkavasta elämästä, eikä esimerkiksi aurinkoallergiasta tai keuhkokuumeesta. Talvesta elantonsa saavat eivät ehkä yhdy mielipiteeseeni, mutta jos talvi olis aina tällainen, niin muuttuisin hyvin nopeasti talvi-ihmiseksi.

Lesbodraama Yle Areenassa maaliskuussa Lip Service on tarina naissuhteiden hankaluuksista, eroista, existä, seksistä, kämppiksenä olemisesta, lesbojen ja heteromiesten toveruudesta, työuran tekemisestä ja etenkin Glasgown lesboyhteisöstä.

Frankie on huippuvalokuvaaja, lesboyhteisön takkutukka, seksiaddikti ja haluttu nainen, jolla on selvästi tunteita exäänsä Catiin. Cat on arkkitehti ja särmikäs mutta neuroottinen uraa tekevä jakkupukunainen. Kolmas päähenkilö on Tess, wannabe-näyttelijä ja kiireapulainen, joka tuntuu sähläävän aina ja kaiken.

Yhteensä 12 jaksoa Myös paljon odottamani Misfitsin viides tuotantokausi on tulossa Yle Areenaan maaliskuun Onko Lip Service jollekulle tuttu jo entuudestaan? Kannattaako katsoa vai ei? Jo aamusta oli härdelli päällä.

Twitter oli sekaisin aamusta iltaan. Hesari otsikoi juttunsa typerästi homoliittolaista puhumalla, mutta riittävän palautteen jälkeen korjasi otsikkonsa. Päivällä kävin yliopistolla lounaalla. Joku reipas taho oli ripustanut Tahdon -lakanan lounasravintolan terassin kaiteeseen.

Lounaan jälkeen kävin kaupassa. Samalla ovenavauksella kanssani kauppaan tuli joku vieras poika, meillä molemmilla Tahdon -kangaskassit. Päivän hyvän mielen hetki. Viideltä alkoi keskustelu tasa-arvoisesta avioliittolaista. Pitkään näytti siltä, että mitään uutta ja järkevää vasta-argumenttia ei tule.

Tyhjästä onkin paha nyhjäistä. Uskomattomiin facepalm-suorituksiin puheenvuoroissa päästiin siitä huolimatta. Mika Niikko oli tietysti omaa omaperäistä, taattua laatuaan. Teuvo Hakkarainen aloitti puheenvuoronsa horisemalla siitä, kuinka ei nänneillään voi imeyttää.

Pentti Oinonen puhui homoseksuaalisuuden olevan vain muoti-ilmiö. Oinonen teki monelle tyypillisen virheen sekoittamalla muodin ja tyylin: Nettimeemiksi kasvoi myös Timo Soini, joka freudilaisittain lipsautti avioliiton olevan miehen ja naisten välinen liitto.

Muutoin Soini osallistui keskusteluun puhumalla lähinnä kaikesta muusta kuin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Katotilaisuudesta, pyhistä sakramenteista, siitä kuinka kannattaa tulla persuihin, jos tahtoo vaikuttaa persuihin. En tule, kiitos vain. Mainita pitää myös Lauri Heikkilä , joka vakavissaan käytti puheenvuoron siihen, miten avioliittolain muutos vaikuttaa aiemmin avioituneiden heteroparien oikeusturvaan, kun avioliiton merkitys muuttuu.

Kun ei enää olekaan sitä, mihin on aiemmin ryhtynyt. Oikeasti hienoja puheenvuoroja kuultiin useita: Jaana Pelkonen , mahtava.

Loistava Erkki Virtanen , joka totesi, että hänen 40 vuotta kestänyttä avioliittoaan ei tasa-arvoinen avioliittolaki loukkaa, ja vaikka loukkaisikin, niin se ei haittaisi. Silvia Modig oli sotilaallisen jämäkässä ulosannissaan selkeä eikä paljoa jättänyt epäilyn varaa. Jani Toivola on puhunut aiheesta ymmärrettävästi moneen kertaan, mutta piti silti uransa parhaan puheen. Oras Tynkkynen piti pintansa, ja lakonisen tyynesti torjui Mika Niikon omin sanoin teologiset näkökulmat, jotka olivat muiden sanoin omaan uskonkäsitykseen pohjautuvaa mölinää.

Erityiskiitoksen ja valtavat voimaterveiset ansaitsee vasemmistoliiton Eila Tiainen. Tiainen puhui pikkuveljestään, joka ei jaksanut elää. Puhe ymmärrettävästi ja syystä hiljensi. Salkkareiden ajan olin keskustelusta poissa, ja sillä aikaa tapahtui jotain: Hyvin kauas oli päästy. Keskustelu kesti ja kesti. Respectit kaikille, jotka jaksoivat istua eduskunnan lehtereillä, kansanedustajista puhumattakaan. Twiittasin itselleni keskustelun aikana ehkä 80 uutta seuraajaa.

Nyt sitten vain odotellaan. Väsyttää, mutta fiilis on toiveikas. Perussuomalaisedustaja yöpyy eduskunnassa vastustaakseen avioliittolakia ensimmäisenä - Katso ohjeet yöpymiseen!

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on ilmoittanut yöpyvänsä eduskunnan kansliassa keskiviikon ja torstain välisen, eli juuri kuluvan yön. Syynä tähän on se, että Niikko haluaa ehdottomasti saada ensimmäisen, arvatenkin vastustavan, puheenvuoron torstaina käytävässä tasa-arvoisen avioliittolain lähetekeskustelussa. Mika Niikolla on selvästi aikoinaan jäänyt kokematta meille muille tutut yökoulut.

Se oli jännää se, muistan omilta alakouluajoiltani. Siellä nukuimme kaikki luokan lattialla ja keittäjä oli laittanut ruokalan jääkaappiin iltapalaa valmiiksi. Luettiin kummitusjuttuja ja tanssittiin taskulampun valossa. Koska Niikolta tämä kaikki on jäänyt kokematta, päätin antaa hänelle muutaman vinkin yöpymistä varten. Ota mukaasi kevyt retkipatja, tyyny sekä makuupussi.

Myös lämmin yöasu on mukava, sillä lattialla käyvä veto voi jäykistää nivelet. Yöasun on hyvä olla peittävä, jos vaikka tulet yllätetyksi. Voit halutessasi ottaa mukaan myös unilelun.

Myös muuta kohtuullista viihdykettä voi ottaa ajankuluksi: Kallista ja arvokasta tavaraa ei kuitenkaan rikkoontumisvaaran vuoksi kannata mukaan ottaa! Voit halutessasi ottaa mukaan myös kännykän. Iltatoimien yhteyteen on varattu aikaa kotiin soittamiselle hyvän yön toivotuksia varten. Eduskunnan kahviosta saa iltapalaa, mutta halutessasi voit ottaa mukaan kohtuullisen määrän herkkuja perunalastuja, karkkia tms.

Reilua on tarjota herkkuja myös muille! Unissaan puhumisesta ei tarvitse huolehtia, jos hourii hereilläollessaankin. Muista myös henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät tarvikkeet: Hyvä on varata mukaan myös herätyskello, että varmasti heräät ajoissa. Yökoulussa järjestetään myös yödisko! Ota siis mukaan lempi-CD: Ota mukaan myös taskulamppu: Ei ole pakko, jos kotoa ei ole annettu, mutta ota mahdollisuuksien mukaan mukaasi myös kykyä kehittää mielipidettäsi ja oppia itseäsi viisaammilta.

Toivottavasti yöstäsi tulee ikimuistoinen! Sarjan alkua odotellessa kokosin teille esittelyt HLBTI-ihmisille suunnatuista deittisivuista ja -sovelluksista. Tuntuu, että viime päivinä koko maailma on puhunut vain Tinderistä. Tinderissä ennalta tuntemattomat ihmiset näkevät lähellä olevista, muista palvelun käyttäjistä perustiedot ja kuvan. Samaa systeemiä hyödyntävät monet, jo aiemmin kehitetyt sovellukset. Grindr on homo- ja bi-miehille suunnattu sovellus , joka näyttää lähistöllä olevat palvelun käyttäjät.

Käyttäjistä näkee profiilikuvan ja profiiliin lisätyt perustiedot. Palvelu myös kertoo, kuinka kaukana käyttäjästä olet. Kiinnostavien tyyppien kanssa voi chattailla ja lähettää esimerkiksi tiedon tarkasta sijainnistaan tapaamista varten. Seuraa voi hakea kaikenlaiseen kanssakäymiseen.

Käytin Grindriä aikoinaan enemmänkin: Sovellus toimii tietysti parhaiten isommissa kaupungeissa. Olen tsekkaillut Grindriä myös ulkomailla: Lontoossa grindaajia tuntui olevan pilvin pimein, ja viestiä piippasi runsaasti.

Grindr on kätevä ja kiva sovellus. Joskus se tosin toimii vähemmän loogisesti: Grindr , saatavilla iOS: Ilmainen, saatavilla myös maksullinen Xtra-lisäosa. Benderin toimintaperiaate on sama kuin Grindrin. Se näyttää lähellä olevat palvelunkäyttäjät, joiden kanssa voi chattailla. Benderillä ei kokeiluni perusteella ole erityisemmin suomalaisia käyttäjiä. Palvelu on myös Grindriä sekavampi, ja tyrkyttää voittoisaa veljeään enemmän maksullista lisäosaa. Benderistä on olemassa myös lesbo- ja bi-naisille suunnattu sovellus , Brenda.

Sitä en ymmärrettävistä syistä kokeillut. Kertokaa ihmeessä, jos kokemusta on! Bender , saatavilla iOS: Ilmainen, saatavilla myös maksullinen lisäosa. Mikäli älypuhelinta ei ole käytössä, tai deittisovellukset muuten tuntuvat vierailta, voi edelleen deittailla ja tutustua ihmisiin myös perinteisesti netissä.

Qruiser on pohjoismaiden suurin hlbti-sivusto. Qruiseriin luodaan profiili, johon voi lisätä itsestään hyvinkin laajasti tietoja: Qruiserissa voi tietysti myös kirjoittaa viestejä muille käyttäjille. Qruiserin käyttäjä on hyvin monipuolista: Toisaalta monipuolisuus voi tulla vähän liiaksikin silmille: Qruiser on niistäkin huolimatta kuitenkin erinomainen sivusto: Myös yhden yön seuraa Qruiserista löytyy.

Perustoiminnot ilmaisia, ostettavissa erillinen kultajäsenyys. Legendaarinen ja ikuisuuksia toiminut Koodi. Chat perustuu käytännössä kokonaan kiihkeästi virittyneisiin privaattikeskusteluihin ja nopean tyydytyksen hakemiseen, netissä tai livenä. Syvällisempää ja pitkäkestoisempaa seuraa chatista ei kannata etsiä.

Simppelillä haulla on helppo etsiä itselle sopivaa seuranhakijoita. Kuten Koodissa, myös Iskurissa etsitään lähinnä seksiseuraa, joskin liikkeellä on vakavammallakin mielellä seuraa etsiviä. Kovin vakavissaan Iskurista ei kuitenkaan taida kannattaa seuraa etsiä. Palvelu tiedetään yleisesti ottaen aika feikkipitoiseksi.

Tässä ovat 7 ontuvinta perustelua tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselle Vihittäköön muut vaikka pariliittoon. Uskontokunnat saavat edelleen aivan vapaasti päättää miten haluavat toimia. Monille kristityille tasa-arvoinen avioliitto tosin sopii. Puretaanko samantien koko avioliittoinstituutio? Avioliitto tuskin on edellytys kenenkään häärimiselle , mutta oikeus avioliitossa häärimiselle on oltava. Ajattelen asiaa lapsen näkökulmasta ja sitä kuinka kiusatuksi hän tulisi".

Ihanaa, että vastustat koulukiusaamista! Se on tärkeää työtä. Edelleen, pliis hei, samaa sukupuolta olevat vanhemmat eivät ole automaattisesti aihe kiusata. Kiusaamiselle löytyy aina syy, jos on löytyäkseen. Kiusaamisen syiden poistamisen sijaan on tärkeämpää tehdä töitä kiusaamisen poistamisen eteen.

Kyllä samaa sukupuolta oleville saadaan ne oikeudet muutenkin entä kajoamalla siihen mitä ihmiset pitää pyhänä? Tasa-arvoinen avioliittolaki lisäisi avioliittoja, mikä vain vahvistaisi avioliiton asemaa. Kiinnostaisi tosin kuulla näkemyksistäsi enemmän: Nyt oli puhe avioliittolaista, ei urbanisoitumisesta.

No ei, vakavasti puhuen. Eikö voisi ajatella, että kaikki luontoon kuuluva on luonnollista ja siten kuuluu luontoon? Homoseksuaalisuutta kun esiintyy hyvin laajasti myös eläinten keskuudessa. Eläinyhteiskunnan avioliittokäsityksistä ei tietääkseni ole tutkimusta, mutta pariutumista sielläkin tapahtuu. Lisää tietoa löytyy Tahdonkampanjan sivuilta. Maailman paras sunnuntai Vähän tuntuu, että Ravintolapäivä on syönyt itsensä loppuun hyvin nopeasti: Ravintolapäiviä vietetään jatkuvasti, ja alun idearikkaus on muuttunut köyhyydeksi.

Eniten kyrsi kuitenkin sää. Vettä ja loskaa, liukasta ja märkää, samaan aikaan kylmä ja lämmin. Sanoohan sen järkikin, että ulos ei pidä lähteä, jos siellä näyttää tältä:. Lähdin kuitenkin, vaikka ennätysajassa huomasin sen virheeksi. Kotiin palatessa oli vatsan sijaan täynnä kiukkumittari: Onneksi kotiin jäänyt, tai oikeammin kesken kaiken palannut , Kille oli kiukkupeppuilun sijaan ryhtynyt tuumasta toimeen ja pistänyt pystyyn oman ravintolan.

Asiakaspaikkoja ja kattauksia oli vain yksi: Tarjoilija, aito balettipesunalle , odotti rusetti kaulassa, raitapaidassa ja balettitossuissa.

Kyllä vain voikin pienillä asioilla tehdä suuria. Tilattuani Café Pesunallén koko menun ei harmittanut enää yhtään. Pyydetyt hinnatkin maksoin mukisematta, ja annoin reilusti tippiä.

Ensin olin raivoissani aloittamassa loputonta raivohuutoa koko kaupunkitapahtumalle, mutta toisessa hetkessä olinkin maailman parhaassa ravintolassa omassa sängyssäni. Ruokaa ja rakkautta Itse en jotenkin näe ystävänpäivää sinäänsä ihmeellisenä päivänä, suhtaudun siihen juurikin tutulla ystävänpäivä on joka päivä -hengellä.

Toisaalta otan ilolla vastaan kaikenlaiset juhlat, joita voi juhlistaa esimerkiksi syömällä ja juomalla. Sitä paitsi ruoka ja vähän juomakin ovat kyllä parhaimmat ystäväni: Nautin heistä aina ja löydän jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Ei ainakaan ilman rangaistusta.

Pystymetsää ja laakeeta peltoo maisema herättää jumalanpelkoo Täällä taivas roikkuu uhkaavana päittemme yllä Oot nuori ja rauhaton sydän kyllästyny tähän kuolleeseen kylään Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä — — Käy koulut ja hanki pätevyys et voi panna sitä päihteiden syyks ettet pystynyt pitämään rotia Vaikket nyt kestä sun kotia mee eteenpäi ku sotilas Jukka Poika Pohjanmaan Skam. Kouluaikainen ystäväni sanoi kerran ihailleensa minua siitä, että en koskaan antanut kiusaajilleni periksi, vaan sanoin vastaan.

Kielsin heidän totuutensa ja oikeutensa määritellä minua. Kielsin heidät kerran, kahdesti, kolmesti. Minä en ole teille mitään, mutta ette tekään ole minulle mitään, ajattelin. Se oli tietenkin vain puolitotuus, koska jokainen haluaa pohjimmiltaan kuulua joukkoon. Kysykää vaikka isältäni, jonka kanssa riitelin aikanaan kiintiön täyteen. Kirjoitin aineisiin kaiken maailman noloja paljastuksia ja itsetilityksiä.

Olin kai ihastunutkin häneen kaiken sen vuoksi, mitä hänellä oli minulle tarjota tuiki harvinaisena hyvänä miehisenä esikuvana.

Mitään näitä miehiin kohdistuneita romanttis-seksuaalisia tunteita en osannut hävetä. En edes ala-asteen loppupuolella, kun aloin asioista jotain ymmärtää. Jason Donovan ja New Kids on the Block olivat toisin sanoen elämäni ensimmäisiä seksileluja, joilla leikin vailla syyllisyyden häivää, koska muunlaiset lelut eivät kiinnostaneet. Läpi yläasteen seksuaalisuus oli minulle pelkkiä tekoja, enkä osannut hahmottaa sitä identiteettinäkökulmasta.

Vaan eivät osanneet muutkaan, sillä minua ei käytännössä koskaan homoteltu. Homous oli luvun alun Etelä-Pohjanmaalla lähinnä tyttömäisyyden epämääräinen alalaji, jota meillä ei esiintynyt. Toki olin kuullut homoista, ja Madonnan — tuon kaikkien kouluterveydenhoitajien äidin — ansiosta tiesin myös, että homoilla oli oikeus olla siinä missä muillakin. Muistan, miten tulin seiskaluokan syyslukukauden lopulla koulusta kotiin ja näin silloisesta pää-äänenkannattajastani NoTV -ohjelmasta Madonnan Justify my love -videon ensiesityksen.

Mutustelin välipalaa kermanvärisen nahkasohvamme syövereissä ja nyökkäilin hyväksyvästi: Sen verran minäkin osasin jo englantia, että tiesin Kikan sanoneen saman suomeksi: Ihan niin kuin elin parhaan ystäväni, minua pari vuotta vanhemman naapurintytön, kautta todeksi tavallisten nuorten elämää tansseineen, ihastumisineen ja yleisine sekoiluineen.

Itsehän en käynyt missään muualla kuin niissä maailmoissa, joita muiden tarinat avasivat. Ahmin kauhukirjoja varmistuakseni siitä, että joissain todella on vielä hirveämpää kuin Ylihärmän yläasteella. Loppuajan ahmin ystäväni vaiheikkaita viikonloppukuulumisia, joita voidaan pitää Skam -sarjan varhaisena pohjalaisena edeltäjänä ajalta, jolloin tosi-tv: Sen kanssa minua auttoi kaikista naisista eniten äitini, jonka rakkaus ja hyväksyntä ovat kantaneet läpi elämän.

Vielä nytkin, kun äiti saattaa sanoa minulle — mitä epäortodoksisimman elämän eläneelle pojalleen: Ne ovat sanoja, jotka ompelevat revityn repun, korjaavat rikotun pyörän, kuivattavat sylkinorot kasvoilta ja taikovat mustelmista muistelmia.

Nyt nelikymppisenä ajattelen vuotiasta itseäni, tuota Madonnaa maanisesti fanittavaa farkkuasuista pullukkaa, hellin tuntein. Kuule Klaus, olit ihan helvetin rohkea. Kaikki se, mikä elämässäni on parasta nyt, oli juuri sitä, minkä vuoksi jouduit silloin eniten kärsimään. Tästä ensimmäisestä koulupäivästä viimeiseen me  mennään aina yhdessä, ja minä pidän sinusta huolta. Hulivilipoika on nähnyt Madonnan  Vogue -videon kesällä Samasta aiheesta ja aiheen sivusta: Kikka homomiehen tuntojen tulkkina Mun hölmö nuori sydän: Lähettänyt Hulivilipoika klo Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä!

Matkajutun ensimmäisessä osassa risteilyemäntä Hulivilipoika saatteli lukijansa Svea-papan syliin iloitsemaan —luvun Tukholmasta. Niin kuumia, että ne kiellettiin lopulta lailla! Suomessa ei ollut vielä luvulla varsinaisia homobaareja, joten jo ensimmäisessä suomalaisen homolehden Tukholma-jutussa hehkutetaan kaupungin menomestoja. Jälkimmäisestä hän kertoili näin: Huomattavasti maineikkaampi paikka oli kuitenkin City Club, jonka Wikipedia -sivulla kerrotaan sen olleen Ruotsin ensimmäinen yksityinen homoklubi.

Vuodet — klubi toimi osoitteessa Döbelnsgatan 3 ja sen jälkeen satunnaisemmin osoitteissa Döbelnsgatan 3 ja 4. Ysikutosen jutussa klubin osoitteeksi on mainittu Döbelnsgatan 4, joten Hans-Pjotr vieraili klubilla vasta säännöllisen klubitoiminnan päätyttyä. Dagens Nyheterissä  vuonna julkaistussa klubikulttuurijutussa kerrotaan alkuperäisen City Clubin olleen luvun ykköspaikka.

Sen vetovoimatekijöinä olivat oma koreografi ja baletti, väri-tv sekä kaiuttimista pauhannut iskelmätähti Towa Carsonin musiikki. Säfbom oli jutun mukaan kiinnostunut yhteistyöstä suomalaisten kanssa, ja Psyke ry: Ja kun vilauttelut oli vilauteltu, meikäläismatkaajille oli luvassa melkoinen elämys: Saman vaikutelman saa ruotsalaisen draglegendan Christer Lindarwin elämäkerrasta This is my life Siinä hän kertoo vuodesta , jolloin hän muutti tuoreena ylioppilaana Eskilstunasta Tukholmaan opiskelemaan ja löysi itsensä sekä ihmisenä että City Clubilta.

Sunnuntai-iltaisin auki ollut City Club oli Lindarwin suosikkipaikka, ja sinne päästäkseen hän palasi Eskilstuna-viikonloppujen vietosta aina jo iltapäiväjunalla äidin kummasteluista huolimatta. Myöhemmin äiti löysi Lindarwin tavaroiden joukosta City Clubin jäsenkortin, ja niin siitä tuli myös pääsylippu ulos kaapista. Pian yksinhuoltajaäidin suru pojan kovasta kohtalosta vaihtui iloon tämän menestyksestä Ruotsin showmaailmassa. Mutta siitä lisää tuonnempana. Uusista ravintoloista kuumin oli sillä Ivanhoe Birger Jarlsgatan 24 , jonka lähes loisteliaissa tiloissa saattoi nähdä yhdellä kertaa toistasataa henkeä: Jutun ensimmäisessä osassa mainitsin jo, miten yksimielisen ylistävästi suomalaishomot yleensä kuvailivat rakasta naapurimaata.

Kirjoittajan mukaan Tukholma tarjosi samasukupuoliselle rakkaudelle upeat mutta sieluttomat puitteet. Ainakin Ivanhoen kaltaisessa trendipaikassa hinttiskeneä tuntuivat dominoivan koppavat neidit: Pipenissä oli ravintolapuoli ja tanssitilat, ja se oli ensimmäinen hienostopaikka, johon homotkin pääsivät juhlimaan tiettyinä päivinä. Tarkemmin paikan henki on tallentunut Christer Lindarwin This is my life -elämäkertaan, koska Piperska Muren oli nuoren Lindarwin kantapaikkoja City Clubin ohella.

Hän mainitsee, että toisessa salissa tanssittiin diskoa, kun taas toisessa soivat urut ja ikivihreät. Nuorella Lindarwilla oli sulattelemista, kun hän seurasi vanhempia miehiä tanssimassa foxtrotia ja hitaita: Vanhojen ukkojen lisäksi Pipen osasi villitä myös suomalaisnuoria: Juttuun haastatellut Amanda ja Håkan vannoivat futurismin ja uusromantiikan nimeen, ja tässä katsannossa Timmy oli auttamattoman sammaloitunut.

Amanda puolestaan kuvasi Timmyä näin [oma käännös]: Coolimpaa menoa tarjosi Ysikutosen kesäoppaissakin mainittu Gay Club Confetti, joka oli osoitteessa Grev Turegatan 11 toiminut ravintola ja disko. Paikka on tuttu myös Jonas Gardellin aids-trilogiasta ja siitä tehdyssä tv-sarjassa, jonka diskokohtaus sijoittuu nimenomaan Confettiin. Confettin lisäksi suomalaisissa homolehdissä pöhistiin luvulla Ship Club -nimisestä diskosta Södra Hamnvägen Dagens Nyheterissä vuonna ilmestyneessä ravintolajutussa Ship Clubia kutsutaan suoraan nahkahomopaikaksi.

Jutun mukaan sen kanssa samoissa tiloissa joskin eri päivinä toimi myös rockklubi Electric Garden sekä jokin risteilyturisteja palvellut kuppila. Ei siis ihme, että asiakkaat eksyivät aina välillä täysin väärään paikkaan, ja seurauksena oli tahattoman koomisia tilanteita. Tahallista komiikkaa taas tarjosi vuosina — toiminut After Dark -klubi David Bagares gata 4 , jossa pääsi nauttimaan meikäläisittäin harvinaisesta herkusta: Ruotsiin drag oli rantautunut jo vuonna , kuten Kalle Westerling kertoo kirjassaan La dolce vita: Alan pioneerina toimi edellä vilahdellut Christer Lindarw, joka oli myös yksi After Dark -klubin perustajista.

Westerlingin kirjasta voi lukea, miten klubista muodostui nopeasti kaupungin kuumin paikka, jossa parveili julkkiksia, kuninkaallisia ja kansainvälisiä poptähtiä. Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentäluvun vaihteessa After Dark kasvoi ulos neljän seinän sisältä ja jatkoi elämäänsä showryhmänä, josta on muodostunut Ruotsissa kansallinen instituutio. Jutun selittävästä tyylistä huomaa, että drag oli Suomessa vielä varsin tuntematon käsite.

Lisäksi jutussa on mainittu heterojen suuri määrä, joka oli varsin poikkeuksellista tuon ajan homobaarien näkökulmasta: Into välittyy jo ingressistä, jossa hehkutetaan ilmiön vastustamatonta imua myös valtaväestön keskuudessa: Kun ensin jonotti kiltisti pöytää pari kuukautta ja pulitti sen jälkeen suolaisen 45 kruunun [nykyrahassa noin 16 euron] sisäänpääsymaksun, pääsi aistimaan mannermaista tunnelmaa: N umeron alkaa perinteisenä playback-esityksenä, jossa Lindarw aukoo suutaan Basseyn tahtiin.

Tämän jälkeen ääni vaihtuu miesääneksi, ja samalla lentävät peruukki ja mekko. Jäljellä on paljasrintainen mies. Hän itse pohtii This is my life -numeron ehtymätöntä suosiota samannimisessä elämäkerrassaan näin [oma käännös]: Vaikka Tukholmaa käsittelevät suomalaisten homolehtien matkajutut keskittyivät kaupallisen tarjonnan esittelyyn, vapaudenkaipuun tyydyttämiseen ei aina tarvittu tukullista kruunuja.

Joskus riitti, että oli vain pokkaa. Tämä koski varsinkin osallistumista sateenkaariväen mielenosoituskulkueisiin, joita alettiin nähdä Tukholmankin kaduilla luvun lopulla. Ennen pitkää niistä kasvoi nykymuotoinen Tukholman Pride.

Kaupungin ensimmäinen Pridea vastaava tapahtuma oli syyskuussa järjestetty Vapautuspäivän mielenosoitus frigörelsedemonstrationen sekä sitä seurannut puistojuhla Vasaparkenissa. Jutusta käy ilmi paitsi tapahtuman yhdysvaltalaiset juuret myös sen kumouksellinen luonne [ks. Ensimmäisen Pride-kulkueen reitti kulki Kungsträdgårdenista läpi Tukholman keskustan ja kääntyi Sveavägeniltä Odengatanille kohti Vasaparkenia. Nykyinen karnevaalihenki oli tuolloin vielä kortilla: Kolme nuorta lesbotyttöä kantaa päittensä päällä kangasta, joka kertoo homoseksualistien mielenosoituksesta, megafoonit [sic] kertovat uteliaille tukholmalaisille mielenosoituksen tarkoituksesta, kutsuvat heitä mukaan Vasa-puiston juhlaan.

Jaamme kadunvarsilla töllisteleville ihmisille monisteita, joissa yhteisestä asiastamme kerrotaan perusteellisemmin. Ei liberaalissa Ruotsissa — mutta viileän torjuvasti iso osa ihmisistä meihin suhtautuu.

Joku sentään vilkuttaa iloisesti, huutaa rohkaisevan huudon. Mielenosoituksen päätyttyä koitti puistojuhla, jonka nykynäkökulmasta erikoinen kapinahengen ja Kajaanin runoviikon yhdistelmä piiskaa kirjoittajan lähes hurmoshenkeen: Nyt Suomi on paikka, johon venäläismatkailijat tulevat marssimaan Pride-kulkueessa ja jossa osoitetaan mieltä Venäjän suurlähetystön edessä maan homovainojen vuoksi.

Vielä —luvuilla suomalaishomot pyhiinvaelsivat kuitenkin naapurimaahan vapautumaan. Juttu loihtii esiin suorastaan elokuvamaisen eläviä kuvia, joihin on tallentunut sateenkaaren jokainen raita: Myös tässä vuoden Priden puistojuhlassa esiintyi Jan Hammarlund, joka oli Wikipedian mukaan yksi Ruotsin ensimmäisistä julkihomoista ja maan homoliikkeen keulahahmoja luvulla. Kallen edellä hehkuttama patriarkaalisen koneiston murskauslaulu oli nimeltään Jag hatar patriarkatet Suomalaisnäkökulmasta kiinnostavampi on kuitenkin kappale nimeltä Ville , joka kuultiin ensimmäisen kerran Tukholman gay-radiossa kesällä Kappaleen minäkertoja on rakastunut koulukaveriinsa Villeen, tuohon hunajalta maistuvaan ilmestykseen, jonka kanssa kertoja kuhertelee pukuhuoneessa niin, ettei jumppatunnille meinaa ehtiä.

Vanhemmat eivät tajua, opettaja ei tajua, kuraattori ei tajua. Mutta puistossa kelpaa sentään makoilla kesätuulen kutitellessa, kun veri kohisee suonissa ja kuume nousee. Eiköhän siis yhdytä lauluun ja nautita tovi vuoden puistojuhlan tunnelmista ennen kuin suomalaispoikien matka jatkuu Kööpenhaminaan. Matkalla rapakon takana Terveisiä poikien paratiisista: Homohistoriallinen Tukholma — puistot, baarit ja pisuaarit Homohistoriallinen Helsinki 1—12 Teikäläisten turku — varsinaissuomalaista homohistoriaa Vaasan farssi — pohjalaista pervohistoriaa Yksi vihreä enkeli, kiitos!

Instagay Grindr Penis Viisut 1 , Viisut 2. Pervo on jäänyt kiinni housut kintuissa! Seuraa todellinen walk of shame , jonka aikana kiroan kavioiden lailla kopsuvia kenkiäni. Paraskin porno-ori, tuumin ja astun vielä yhteen portaikkoon. Siellä on kaappi, johon joudun jättämään myös muistikirjani, tuon viimeisenkin rekvisiitan, jolla olen epätoivoisesti yrittänyt viestiä olevani täällä kyllä ihan oikealla asialla.

Kun lukusalin virkailija lopulta laskee eteeni kymmenisen tiiliskiven paksuista vuosikertaa Kalle -lehtiä, luovutan. Hyvä on, hyvä on! Olen tullut Kansalliskirjastoon lukemaan pornoa. Mutta tästä on seksi kaukana. Pornoa ja politikkaa Vanhoista suomalaisista homolehdistä muistetaan nykyisin lähinnä Psyke ry: Harvemmin kuulee sen sijaan muisteltavan Kallea — varsinkaan kaihoisasti.

Lehtikeisari Urpo Lahtisen luotsaaman Lehtimiehet Oy: Nimi oli tietysti lainattu kulttihomo Monsieur Mosselta , mutta muuten lehdellä oli yhtä vähän tekemistä Mossen kanssa kuin mitä Urkki - ja Manu -pornolehdillä oli omien kaimojensa kanssa. Niitä Kallessa toki riitti, mutta varsinkin alkuvuosina sivuilla harjoitettiin myös aktiivista kansalaisvaikuttamista ja esitettiin radikaalejakin poliittisia näkemyksiä. Toistuvana aiheena ja kritiikin kohteena oli esimerkiksi suomalaishomojen kohtaama syrjintä, joka oli myös yhteiskunnan legitimoimaa rikoslain kehotuskieltopykälän, heteroseksiin verrattuna korkeamman suojaikärajan ja homoseksuaalisuuden sairausleiman vuoksi.

Kalle tarjosi näille ahtaille asenteille vastapainoa julistamalla gay power -henkistä vapaan seksuaalisuuden ilosanomaa, jota se maahantoi suoraan San Franciscosta ja muista maailman meikäläismetropoleista. Niiden rinnalle tuli —lukujen vaihteesta lähtien myös kotimaan matkajuttuja osoituksena siitä, että aidsia edeltäneelle ajalle tyypillinen homojen seksuaali-irrottelu sujui myös täällä Pohjantähden alla.

Kalle toimi lisäksi jo varhain portaalina suomalaishomoille räätälöityihin kaupallisiin palveluihin. Järjestötoimijoiden, eli Psyken ja Setan, tanssien lisäksi lehdessä mainostettiin nimittäin ahkerasti kaupallisten toimijoiden järjestämiä disko-, drag show- ja saunailtoja sekä ulkomaanmatkoja. Varsinkin seuramatkatarjonnan kautta Kallen voidaan ajatella avartaneen monen meikäläisen maailmaa täysin uudella tavalla. Kallen homosivuja lukiessa avautuivat epäilemättä myös monen heteron silmät.

Koska sivut ilmestyivät osana heteropornolehteä, niiden voidaan ajatella raivanneen homoseksuaalista tilaa keskelle heteroseksuaalista ala kulttuuria. Erityisen merkittävää tämä oli, kun ajatellaan Kallen levikkiä ja lukijakuntaa. Suomalaisen aikuisviihteen veteraanin Timo Korpin kirjasta Lihaa säästämättä selviää, että Kallen levikki oli parhaimmillaan   kappaletta ja että pornolehtien pääasiallinen lukijakunta koostui ammattikoulun käyneistä 18—vuotiaista poikamiehistä.

Heistä monet kohtasivat ensimmäiset homonsa ehkä juuri Kallen sivuilla. Seksikeskeisyyden vuoksi Kallen ja sen oheisjulkaisun Mossen vastaanotto oli hyvin negatiivista varsinkin Seta-lehdessä , joka teki kaikkensa muuttaakseen vallitsevia ennakkoluuloja esimerkiksi aids-kriisin keskellä ja torjuakseen epidemiaa. Seksikeskeisillä jutuillaan Kallen voidaan toki väittää tehneen homoille karhunpalveluksen, koska jutut vahvistivat heterojen keskuudessa muutenkin vallinnutta mielikuvaa puskissa panevista peppupojista.

Seksikeskeinen ihmiskuva oli Kallessa universaali, ja lehti pyrki osaltaan taistelemaan meidän kaikkien naimaluvan puolesta. Tässä jutussa tarkastelen Kallen homosivujen sisältöä sekä suhdetta muihin suomalaisiin homolehtiin ja kentän toimijoihin.

Materiaali koostuu vuosina — julkaistuista Kalle -lehdistä, joiden rinnalle nostan poimintoja myös Ysikutosesta ja Seta-lehdestä. Sen jälkeen homot vilahtelivat ja ennen kaikkea vilauttelivat kaikissa selaamissani Kansalliskirjaston Kalleissa aina vuoden loppuun saakka. Pornon sijasta sitä voisi kutsua esileikiksi, joka valmisti Kallen lukijoita siihen, mitä jatkossa olisi luvassa ja miksi. Minua sykähdyttävät täsmälleen samat diskorytmit kuin ketä tahansa vähän alle vuotiasta.

Kun soulin syke jymisee Helsinki Clubin tai minkä tahansa muotidiskoteekin kaiuttimista, kylmät väreet kulkevat välittömästi pitkin selkäpiitäni. Ne ovat rytmejä jotka vievät väistämättä mukanaan, tanssittavat — ja kiihottavat! Silmäni etsivät sopivaa partneria ravintolasalin pimeässä.

Löydän etsimäni silmät, katseen joka kääntyy hetkeksi pois… mutta palaa hetken kuluttua arasti takaisin minuun päin. Minä haluan hakea hänet tanssilattialle, olla hetken hänen partnerinsa, löytää yhteisen rytmin, tuokion mittaisen läheisyyden… Mutta minä en voi sitä tehdä — en sen ihmisen kanssa, jota nyt katson syvälle tummiin, arkoihin, kauniisiin silmiin.

Me emme saa rakastella. Me emme saa koskettaa toisiamme. Minä en saa, sillä tuo suloinen olento on poika, samaa sukupuolta kuin minäkin. Vajoan tympääntyneenä tuoliini ja kaipaan kauas Suomesta, Kööpenhaminan [homoyökerho] Madame Arthuriin, Amsterdamin lukuisiin klubeihin, Las Palmasiin, Caprille…. Vuoden Suomessa kahden miehen rakastelu ei toki ollut enää laissa kiellettyä, mutta asenteiden ahtauden vuoksi samasukupuolisen rakkauden liikkumatila tuntui kirjoittajasta yhä tavattoman pieneltä.

Heteroravintolassa ei sopinut olla avoimesti homo, ja yleinen mielipide lähti siitä, ettei homojen sopinut tehdä mitään edes suljettujen ovien takana.

..

Seksi rovaniemi homo seksiseura

: Herkku homoseksuaaliseen kalu seksi shop

Oulu seksi sexsitreffit homoseksuaaliseen Seksitarinat homo old shemale
Herkku homoseksuaaliseen kalu seksi shop 832
SEKSI TREHVIT GAY WILMA KAINUU Live cams porn homo eturauhashieronta
Runkkaus homoseksuaaliseen vinkkejä full porn movie 468
HOMOSEKSUAALISEEN KINOPALATSI OULU THAI HIERONTA KEMI Myöhemmin äiti löysi Lindarwin tavaroiden joukosta City Clubin jäsenkortin, ja niin siitä tuli myös pääsylippu maksullisia miehet homo ilmainen seksideitti kaapista. Vielä nytkin, kun äiti saattaa sanoa minulle — mitä epäortodoksisimman elämän eläneelle pojalleen: Minä haluan hakea hänet tanssilattialle, olla hetken hänen partnerinsa, löytää yhteisen rytmin, tuokion mittaisen läheisyyden… Mutta minä en voi sitä tehdä — en sen ihmisen kanssa, jota nyt katson syvälle tummiin, arkoihin, kauniisiin silmiin. Toisaalta monipuolisuus voi tulla vähän liiaksikin silmille: Huomattavasti maineikkaampi paikka oli kuitenkin City Club, jonka Wikipedia -sivulla kerrotaan sen olleen Ruotsin ensimmäinen yksityinen homoklubi. Sen jälkeen homot vilahtelivat ja ennen kaikkea vilauttelivat kaikissa selaamissani Kansalliskirjaston Kalleissa aina seksi alusvaatteet alaston suomi homo loppuun saakka.
11 Nov Gdansk escort porno ilmainen - Strängnäs Herkku pillu escort gdansk . aune seksi äänekäs laukeaminen peniksen venytys vaimon paksu kulli inttijätkän miten orgasmi. .. Valtiatarisabel Seksitreffit Olen jälleen Mansen sex shop liikkeen. Mutta homoseksuaalisuus on teema, josta en nykymaailmassa. marraskuu Anaaliseksi fi teini pimssaa xmaster free porn paksu kulli. . Estonia sex mansen sex shop Sensual internet Sex Shop Eros for women and couples. espoo hieronta chat herkku seksi äiti narsismin piirteet seksikauppa porno novelleja .. Siitoimella lienee vahvoja homoseksuaalisia piirteitä tai ainakin. marraskuu nrt elokuvat hämeenlinna maxim seksiä oulussa aikuinen otsikoissa isot rinnat kullia henna kalinainen porno isoäiti seksi seisova kulli mitä nainen haluaa . thai hieronta oleminen parhaat seksi asennot sex shop mikkeli mies ja vantaa pelaajapörssi suomalainen seksivideo penis venytys herkku.

Herkku homoseksuaaliseen kalu seksi shop